Materiaalipankki

Maatalouteen, ruuantuotantoon, ruokaketjuun ja ruokakasvatukseen liittyvää opetusmateriaalia on jo nykyisellään runsaasti saatavilla, mutta materiaalit ovat hajallaan ja osin vaikeasti löydettävissä. Materiaalipankkiin olemme koonneet linkkejä eri organisaatioiden ja toimijoiden tuottamiin oppimateriaaleihin sekä sivustoille, jotka hyödyttävät opettajia oppituntien suunnittelussa. Materiaalia on tarjolla erityisesti alakoulun ympäristöopin tunneille sekä yläkoulun biologian ja kotitalouden opetukseen. Oppimateriaalia on saatavilla myös monialaisten oppimiskokonaisuuksien tueksi.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on käydä läpi olemassa olevat oppimateriaalit ja ehdottaa niihin täydennyksiä tarvittavilta osin. Tämä materiaalipankki on osa hankesuunnitelman mukaista oppimateriaalien tuottamisen työpakettia.

Materiaalit on jaettu omien otsikoiden alle ala- ja yläkouluittain, oppiaineiden mukaan, monialaisten oppimiskokonaisuuksien tueksi sekä yhteisesti eri ikätasoille. Lisäksi omaan osioon on koottu opettajan tukimateriaaleja, jotka tarjoavat lisätietoja ruokaketjun toiminnasta ja vastuullisuudesta sekä vinkkejä ruokakasvatukseen, ruoan arvostuksen nostamiseen ja rakentavaan ruokakeskusteluun.

Klikkaamalla alla näkyviä linkkejä pääset selaamaan suoraan haluamasi otsikon mukaisia materiaaleja. Antoisia ja innostavia opetushetkiä!

Alakoulu | Yläkoulu | Monialaiset oppimiskokonaisuudet | Yleiset | Opettajan tukimateriaalit

Alakoulu

Ympäristöoppi

Aistien ruokamaailmaan – opas kerhonohjaajille (www-linkki)
Kehittämiskeskus Oppikirjon oppaan avulla matkataan ruuan jännittävään maailmaan katsellen, haistellen, kuunnellen, tutkien, kokeillen ja itseään ilmaisten. Opas on suunnattu kerhonohjaajille ja opettajille, jotka haluavat johdattaa oppilaansa aistien avulla ruokamaailmaan ja edistää siten monipuolisen ravitsemuksen omaksumista.

Ruuan reitti – Ruokatieto (www-linkki)
Opetuskokonaisuus tutustuttaa ruuan matkaan pellolta pöytään esimerkiksi julisteiden ja videoiden avulla. Lisäksi sivuilta löytyy teeman ympärille rakennettuja opetuskokonaisuusideoita ja valmiita oppimistehtäviä. Materiaalia voi hyödyntää soveltuvin osin myös varhaiskasvatuksessa. Aiheita ovat mm. viljan reitti, lihan reitti ja kalan reitti.

Retki kauppaan – Ruokatieto (www-linkki)
Opetuskokonaisuus vie oppilaat opettajan johdolla lähimarkettiin oppimaan kaupasta ja ruokaketjusta. Sivustolta löytyvät ohjeet retken toteuttamiseen sekä tehtäviä retken aikana toteutettavaksi. Tavoitteena on vahvistaa alakouluikäisten oppilaiden arjen taitoja.

Marjat, sienet ja yrtit – Arktiset Aromit ry (www-linkki)
Arktiset Aromit tarjoaa monipuolisen materiaalipaketin varhaiskasvatukseen, alakouluille ja lapsiperheille. Sivustolta löytyy tulostettavia oppaita, väritystehtäviä, pelejä ja satuja, joiden avulla lapset oppivat tunnistamaan luonnonmarjoja, sieniä ja yrttejä sekä tutustuvat niiden käyttöön hauskalla ja elämyksellisellä tavalla.

Opetusvideoita marjoista ja sienistä – Arktiset Aromit ry (www-linkki)
Sivusto tarjoaa innostavan tavan tutustua luonnonmarjoihin ja metsäsieniin. Videoilla opitaan tunnistamaan tuttuja marjoja kuten mustikka ja puolukka sekä tutustutaan sieniin kuten kantarelli ja suppilovahvero. Lisäksi nähdään, miten marjoja ja sieniä poimitaan, käsitellään ja käytetään ruuanlaitossa. Mukana on myös tarinallisia videoita, jotka herättävät uteliaisuutta ja innostavat oppimaan lisää luonnosta.

Testaa tietosi luonnontuotteista – Arktiset Aromit ry (www-linkki)
Sivusto tarjoaa alakoululaisille suunnattuja tehtäviä, joiden avulla voi testata ja kehittää omaa tietämystään luonnonmarjoista, metsäsienistä, villiyrteistä ja hygieniakäytännöistä. Tiedätkö, missä sienet kasvavat tai mitä ravintoaineita luonnonyrtit sisältävät? Entä miten luonnontuotteita käsitellään turvallisesti? Ota selvää ja testaa taitosi!

Yläkoulu

Biologia

Eläintieto.fi – Eläinten hyvinvointikeskus EHK (www-linkki)
Tietopankki tarjoaa luotettavaa ja ajankohtaista tietoa eläinten hyvinvoinnista Suomessa. Sivusto esittelee eri eläinlajien tarpeita, elinoloja ja käyttäytymistä niin tuotantoeläinten, lemmikkien kuin luonnonvaraisten eläinten näkökulmasta. Sivustolla käsitellään muun muassa eläinten hoitoa, jalostusta, yhteiskunnallista asemaa ja lainsäädäntöä. Se sopii erinomaisesti opetuksen tueksi, tiedonhakuun ja eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Eläin ruokana – Kuluttajan opas (www-linkki)
Kuluttajalle suunnattu opassivusto auttaa ymmärtämään, miten eläinten hyvinvointi toteutuu eri tavoin tuotetuissa kotimaisissa eläinperäisissä tuotteissa – kuten kananmunissa, maidossa ja lihassa. Sivusto tarjoaa selkeää ja tutkimukseen perustuvaa tietoa tuotantotavoista, hyvinvointikorvauksista ja eläinterveydenhuollon järjestelmistä, jotka eivät aina näy suoraan ruokapakkauksissa. Mukana on myös testejä ja laskureita, jotka auttavat hahmottamaan omien valintojen vaikutuksia. Sivusto sopii erinomaisesti opetuksen tueksi, tiedonhakuun ja vastuullisten ruokavalintojen pohdintaan.

Naudan elämänpuu – Eläimen hyvinvoinnin laskuri (www-linkki)
Interaktiivinen verkkosivusto, jossa käyttäjä voi rakentaa naudalle elämänpolun ja arvioida sen hyvinvointia eri tuotantotavoissa. Sivuston laskuri perustuu asiantuntijoiden arvioihin ja havainnollistaa, miten esimerkiksi ruokinta, olosuhteet, sosiaalinen ympäristö ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen vaikuttavat naudan hyvinvointiin.

Kotitalous

Maistuva päivä – Elintarviketeollisuusliitto (www-linkki)
Elintarviketeollisuusliiton ja elintarvikealan yritysten yhteinen teemaviikko Maistuva päivä johdattaa yläkoululaiset tutustumaan elintarvikeyrityksiin ja alan monipuolisiin työtehtäviin. Sivustolta löytyy opettajille suunnattuja materiaaleja, kuten videoita, tehtäviä ja osaajatestejä, jotka tukevat oppimista ja avaavat elintarvikealan uramahdollisuuksia nuorille. Maistuva päivä kannustaa tutustumaan siihen, miten tutut tuotteet valmistetaan ja millaisia ammattilaisia niiden takana työskentelee.

Retki kauppaan – Ruokatieto (www-linkki)
Yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus auttaa oppilasta ymmärtämään ruokakauppojen merkityksen osana ruuan reittiä. Oppimateriaalin kantavina teemoina ovat vastuullisuus, turvallisuus ja kestävyys. Sisältää myös opettajan taustamateriaalit.

Hävikki-battle – Ruokatieto (www-linkki)
Oppilaat valmistavat kotitaloustunneilla kauppojen hävikistä tai opettajan kokoamista yllätysraaka-aineista kahden ruokalajin aterioita ja osallistuvat halutessaan Instagram-kuvakisaan, jossa palkitaan näyttävimmät ja kekseliäimmät hävikkiannokset. Samalla perehdytään ruokahävikkitietouteen ja keskustellaan siitä, miten hävikkiä voi vähentää kotona. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä ruokahävikistä ja opettaa hyödyntämään ylijäämäruokaa luovasti.

Lupa kokata – Elintarvikehygienian perusteet (avaa pdf)
Oppimateriaali on suunniteltu peruskoulun 9. luokan kotitalouden syventävään opetukseen. Opettajan materiaali sisältää ideoita käytännönläheiseen tuntisuunnitteluun ja johdattaa aiheen opetukseen. Materiaali sisältää yhtymäkohtia myös terveystiedon ja biologian opetukseen.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet

MOK-kokonaisuudet – RuokaTutka (www-linkki)
Sivusto tarjoaa valmiita monialaisia oppimiskokonaisuuksia, joissa ruoka toimii innostavana ja arkeen linkittyvänä teemana. Kokonaisuudet on suunniteltu tukemaan opetussuunnitelman laaja-alaisia tavoitteita ja ne soveltuvat eri luokka-asteille. Ruoka-aihetta lähestytään eri oppiaineiden näkökulmista – esimerkiksi biologian, ympäristöopin, kotitalouden ja yhteiskuntaopin kautta. Oppimiskokonaisuudet sisältävät selkeät tavoitteet, etenemissuunnitelmat ja tehtäväehdotuksia, jotka auttavat opettajaa toteuttamaan ilmiöpohjaista oppimista käytännössä. Materiaalit kannustavat oppilaita tutkimaan, oivaltamaan ja tekemään yhteistyötä.

RuokaTutkaTube (www-linkki)
Videot ovat täynnä ruoka-asiaa nuorilta nuorille. Hauskoilla videoilla nuoret ruokatutkijat kokeilevat ja tutkivat ruokaan liittyviä ilmiöitä sekä miettivät ruuan reittiä, olemusta ja makuja. Mukana menossa on myös nuorille tuttuja kasvoja mm. Pinkku Pinsku, Miklu sekä Isac Elliot. Videoita voi käyttää opetuksen tukena, keskustelun herättäjänä, kertauksena ja introna uuteen aiheeseen monen eri oppiaineen tunnilla.

Ruokavisa – Ruokatieto (www-linkki)
Yläkouluille suunnattu opetuskokonaisuus, joka yhdistää oppimisen, pelillisyyden ja osaamiskilpailun. Oppilaat tutustuvat ruuan reittiin pellolta pöytään sekä ruokavalintoihin vaikuttaviin tekijöihin – kuten vastuullisuuteen, ravitsemukseen ja ympäristövaikutuksiin. Kokonaisuuteen kuuluu verkkopeli, oppimateriaaleja ja valtakunnallinen kilpailu, jonka parhaat joukkueet pääsevät loppukilpailuun. Ruokavisaa voi hyödyntää opetuksessa myös kilpailuajan ulkopuolella, ja sen sisältö nivoutuu moniin oppiaineisiin perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti. Materiaali tarjoaa innostavan tavan käsitellä ruokaa ilmiönä ja vahvistaa nuorten osaamista vastuullisina kuluttajina.

Yleiset – eri ikäryhmille sopivat materiaalit

RuokaTutka (www-linkki)
Kokonaisuus tarjoaa maksuttomia ja monipuolisia materiaaleja ruokakasvatuksen tueksi opettajille ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Sivustolta löytyy tehtäväideoita, pelejä, videoita, oppimisympäristöjä, monialaisia oppimiskokonaisuuksia (MOK), digitunteja ja artikkeleita, jotka tukevat opetussuunnitelmien tavoitteita ja perustuvat tutkittuun tietoon. Sisällöt innostavat lapsia ja nuoria tutkimaan ruokaa, sen alkuperää ja merkitystä – ja vahvistavat myönteistä suhdetta syömiseen. Sivusto kannustaa ilmiöpohjaiseen oppimiseen ja tarjoaa välineitä ruokaan liittyvien taitojen ja asenteiden kehittämiseen eri oppiaineiden kautta.

Suomalaiset ruokaketjut – Ruokatieto (www-linkki)
Hauska mobiilisovellus tutustuttaa ruuan reittiin. Mistä ruoka tulee ja millaista osaamista sen tuotantoon, kuljetukseen, valmistamiseen ja myymiseen liittyy? Mitä tapahtuu kalalle, kananmunalle, maidolle, lihalle, kasviksille ja viljalle ruokaketjun eri vaiheissa? Lisäksi löytyy materiaaliin liittyvä tehtäväpaketti.

Open ruokaopas – BMOL ja WWF (www-linkki)
Aineenopettajille suunnattu verkkosivusto, joka tarjoaa kattavan tietopaketin vastuullisesta ruuasta ja kestävästä ruuantuotannosta. Materiaali tarkastelee aihetta 12 eri oppiaineen näkökulmasta, kuten biologian, historian, kemian, kotitalouden ja yhteiskuntaopin kautta. Sivustolta löytyy runsaasti tehtäväideoita, kuvamateriaalia ja oppimista tukevia sisältöjä, jotka auttavat käsittelemään ruokaan liittyviä ympäristöllisiä, taloudellisia, yhteiskunnallisia ja eettisiä kysymyksiä. Tavoitteena on innostaa opettajia ja oppilaita tutkimaan ruokaa ilmiönä ja tekemään vastuullisia valintoja.

Maistuva koulu – Ruokailoa koulupäivään! (www-linkki)
Ideapankki opettajille ja ruokapalveluille ruokakasvatuksen tueksi. Yhteisellä ruokakasvatuksella edistetään oppilaiden hyviä ruokatottumuksia ja jaksamista koulupäivän aikana. Sivusto tarjoaa käytännön työkaluja ja ideoita koulumaailmaan, jotta ruokakasvatus olisi innostavaa, monipuolista ja vaikuttavaa. Materiaalia löytyy alakoululle, yläkoululle ja ruokapalveluille.

Saa Syödä! – Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen (www-linkki)
Sivusto tarjoaa opettajille ja kouluille käytännön vinkkejä ja materiaaleja ruokahävikin käsittelyyn osana opetusta. Ruokahävikki liittyy opetussuunnitelman kestävän kehityksen tavoitteisiin ja sopii eri oppiaineisiin, kuten ympäristöoppiin, kotitalouteen, maantietoon, äidinkieleen ja matematiikkaan. Sivustolla esitellään mm. Hävikki-battle, suosittu oppimisprojekti, jossa oppilaat harjoittelevat luovaa ruoanlaittoa ja hävikin vähentämistä. Konsepti on saanut kiitosta ja kansainvälistä tunnustusta, ja se tukee oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Luonnosta lautaselle – Tietoa, taitoa ja inspiraatiota kestävään ruokakasvatukseen (www-linkki)
Materiaalipaketti on suunniteltu tarjoamaan kattavaa ja innostavaa ruokakasvatusta peruskoulun eri vuosiluokille. Materiaalit pohjautuvat neljään ruokakasvatusteemaan: luonto ja ruokasuhde, ruuan reitti mullasta mahaan sekä kestävä ruoka. Lisäksi erillisenä kokonaisuutena on tulevaisuuden kestävä ruuantuotanto.

Miksi pakkausmerkinnät? – Marttaliitto (www-linkki)
Sivusto kertoo selkeästi, miksi pakkausmerkinnät ovat oleellinen osa vastuullista ruokavalintaa. Merkinnät auttavat kuluttajaa ymmärtämään, mitä ruoka sisältää, mistä se tulee ja miten se on tuotettu. Sivustolla esitellään, mitä tietoa pakkauksista voi löytää – kuten ainesosat, säilyvyys, alkuperämaa, ravintoarvot ja tuotantotavat – ja miten nämä tiedot tukevat terveellisiä, eettisiä ja ympäristön kannalta kestäviä valintoja. Materiaali sopii hyvin opetukseen ja kuluttajakasvatukseen, ja se kannustaa tarkastelemaan ruokaa kriittisesti ja tietoisesti.

Opi maasta ja metsästä – MTK Savonlinnan seutu ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo (www-linkki)
Koululaisille suunnattu verkkosivusto, joka tarjoaa selkeää ja kiinnostavaa tietoa suomalaisesta maa- ja metsätaloudesta. Sivusto soveltuu erityisesti yläkoulun opetukseen. Sisällöissä tutustutaan mm. kotieläintuotantoon, kasvinviljelyyn, metsänhoitoon, kalastukseen ja riistanhoitoon. Sivustolla esitellään myös luonnonvara-alojen opiskelumahdollisuuksia ja ammatteja – kannustaen nuoria tutustumaan alan tulevaisuuden uramahdollisuuksiin.

MTK:n oppimateriaalit (www-linkki)
Materiaalipankki tarjoaa tietoa oppilaille, opettajille, varhaiskasvatukseen ja uraohjaukseen. Videoilla tutustutaan metsiin, sikalan arkeen ja maatilan kevätkylvöön. Alakoululaisille tarjolla on puuhatehtäviä sekä tietoa ja testejä maatalouden eri tuotantosuunnista. Yläkoululaisille tarjolla on 8. luokan kotitalouden materiaalipaketti sekä mielenkiintoisia uratarinoita ruoka-alan ammattilaisilta.

Opettajan tukimateriaalit

Kestävä ruoka pellolta pöytään -täydennuskoulutus opettajille – Ruokatieto (www-linkki)
Vuonna 2022 Ruokatieto järjesti Opetushallituksen rahoittaman täydennyskoulutuksen opettajille ja ruokakasvattajille. Koulutus koostui viidestä eri aihekokonaisuudesta: ruokahävikki ja kiertotalous, kestävyys kotimaisessa ruokajärjestelmässä, alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja kauppa. Koulutuksen materiaali on nyt soveltuvin osin kaikkien käytössä. Materiaali koostuu luennoista, opetuksessa hyödynnettävistä videoista, opettajan tietosisältöä vahvistavista materiaalivinkeistä, ruokakasvatusmateriaaleista sekä koulutuksen tehtävistä, joita voi pohtia tai soveltuvin osin käyttää omassa opetuksessa.